Donnat - Esiintyvä ryhmä

Donnat harjoittelevat Dickursby Skolan liikuntasalissa sunnuntaisin klo 17-19 4.9. alkaen.

Donnat

Tanssillista voimistelua edustava aikuisten ryhmä. Ryhmä on esiintynyt useissa eri tilaisuuksissa sekä ulkomailla että kotimaassa. Tanssillinen voimistelu perustuu suomalaiseen naisvoimisteluun ja antaa elämyksiä ja yhdessäoloa liikkujilleen. Tunti pohjautuu perusvoimistelun taitoihin. Tunnilla harjoitellaan lajille tyypillistä keskustalähtöisyyttä ja liikkeen virtaavuutta. Harjoituksen keskeisenä teemana myös oikea jalkatekniikka, askelsarjat, käsien pehmeät liikeradat ja liikkeiden liittäminen toisiinsa. Musiikki, liike, ilmaisu ja esteettisyys  muodostavat esityksen ja  tarinan lopullisen kokonaisuuden. Sopii kaikille perusvoimistelutaitoa omaaville ja lajista kiinnostuneille. Ryhmä harjoittelee erilaisia esityksiä/peruskuntoa kerran viikossa tapahtuvissa harjoituksissa. Ryhmää ohjaa Sirkka Vainio.


Donnat esiintyivät 26.3.2023 voimistelun ja tanssin LUMO-tapahtumassa sijoittuen hopeakategoriaan.
Lumo Aluetapahtuma Etelä-Suomi 4.2.2017.
Voimistelun ja tanssin Lumo 3.3.2019